Riimiä ja muuta roskaa

Riimitelty teksti ei taida nykyään olla kovin muodikasta. Riimin kirjoittaminen on kuitenkin pirun mukavaa, ilmeisesti paljon hauskempaa kuin sen lukeminen.

Aika laajalla tuntuu olevan sellainen virheellinen käsitys, että jokainen riimitelty tekstinpätkä olisi runo. Runo lienee kuitenkin jotain, jossa on mietitty sisältö ja sanomakin. Riimiä sensijaan voi tuottaa pelkästä kirjoittamisen ilosta, leikkiä kielellä, sanoilla, kielikuvilla ja assosiaatioilla.

Ajan mittaan laatikkoni pohjalle on kasautunut riimejä, lyhyitä ja pitkiä, tekstejä joiden alkulähteenä on ollut jokin ajankohtainen tapahtuma tai sitten vain päähänpisto. Muutamaan vanhaan lauluunkin on syntynyt uudet sanat.

Ajattelin siis siirtää hissukseen tähän blogiin tuota tavaraa ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, ilmestyy matkan varrella uusiakin.

Aloitetaan kolmella tekstillä. Ensimmäinen niistä voisi olla jonkinlainen tunnussävel koko touhulle:

Juhannuspäivä

 

Istun rungolla kaatuneen lahon haavan,

ojan laidalla, vierellä viljapellon aavan

Suven juhlalle nostan maljaa,

juon pullon suusta keskikaljaa.

 

Vielä laulaa rastas, peippo ja tiainen,

vaimo, kesän keijun sijainen,

istuttaa ja kastelee kukkia,

koittaa rikkaruohon hyökkäyksen tukkia.

 

Minua odottavat kirves ja halot,

mutta mielen täyttävät aatokset jalot.

Oi kesä, nyt runoratsu laukkaan hurjaan valjasta!

Vai johtuneeko tämä huuma vain liiasta keskikaljasta?

 

Toinen teksti on pitkä. Työskentelen päivittäin putkiremonttien parissa ja pitkään minua kiusasi se, etten saanut kirjoitettua tuosta ilmeisen mehevästä aiheesta mitään. Kerran kuunnellessani Juice Leskisen kappaletta Einarin polkupyörä, sain ahaa-elämyksen, että kirjoittaisin putkiremonttiteksin sen melodiaan. Teksti syntyi, mutta Einarista jäi jäljelle vain nimi. Rytmiltään tämä on kai räppiä tai sitten ei.

Putkiremontti

 

Einarin elämä sai uusia muotoja

taloon kun ilmestyi putkivuotoja.

Ensin niitä paikattiin ja sehän paljon maksoi,

Einari osuutensa maksaa jaksoi,

mutta vakuutusmies sanoi kuulkaas hei,

tällainen peli vetele ei.

 

Putket on uusittava senhän kaikki tietää,

remontin riesa on vaan pakko sietää.

Hommalle taitaa kova hinta tulla,

sanoo ainakin alakerran Ulla,

mutta pakko on toimeen tarttua,

ei tässä voi enää varttua.

 

Nyt purkumies purkaa ja piikkari piikkaa,

melu on kova, se rassaa joka iikkaa.

Vessakin puuttuu asunnosta tästä,

sanovat sen löytyvän kellarin käytävästä.

Mitä palkaksi saadaan kaikesta tästä vaivasta,

joko käydään kohti asumisen taivasta?

 

Vesi ei tule eikä paska pois mene,

hissin seinässä iso kirkkovene.

Siis onko tämä totta vai onko tämä harhaa?

Menohan muistuttaa jo eläintarhaa.

Mitä kaikkea tässä kokea saa,

onko tulossa vieläkin pahempaa?

 

Onko Einarin kurssille pakko nyt mennä,

kun ei hältä venäjäksi läppä lennä?

Putkimies taitaa sentään suomalainen olla

vaikka muuten  se onkin täysi nolla.

Tätä joukkoa kun kestetään puolisen vuotta,

sitten voidaan arvioida oliko se suotta.

 

Vaan kun remontti on valmis, on se asumisen juhlaa.

Tässä ei rahojansa tyhjään tuhlaa.

Vaikka henkisellä puolella hinta on hurja,

hermot on menneet ja olo on kurja,

niin Einari tilanteen voitoksensa kääntää,

kun uudessa vessassa torttua vääntää.

 

Nyt muistelee hän enää remontin vaiheita,

ei ole jäljellä huolen aiheita.

Ei vaivaa painajaiset sotkuisista hisseistä,

unta hän näkee vain sen Ullan tisseistä.

 

Kolmatena laulun sanat. Perinteistä suomalaista humppaa, perinteisestä suomalaisesta aiheesta. (Melodia: Tulipunaruusut)

 

Tulipunasilmät

 

Piilossa on mulla pullo pien.

Jalanjäljet sinne johtaa tien,

lumihankeen jäljet jäävät,

halkopinon suuret käävät

turvan tarjoo minun pullollein.

 

Mull´on pullo halkopinossa,

kohta ollaan monot vinossa.

Huikka siitä huiviis heitä,

pian pidätellä meitä

ei voi mikään mahti maailmassa.

 

Aamulla kun sitten herätään

porstuasta vaatteet kerätään,

saunamökin lattialla,

pesuvati naaman alla

kyykkii miehet pahoinvointiset.

 

Mull´ol´pullo eilen piilossa,

nyt on mökki aika siivossa.

Eukon ei nyt tulla soisi,

siitä seuratahan voisi

haukkumiset pahanpäiväiset.

 

Ehkä tästä vielä toivutaan.

Toistaiseksi valittelen vaan.

Kylmä hiki pintaan pakkaa,

asperiinin naaman nakkaan,

litra vettä kyytipojaksi.

 

Mull´on päällä kova kankkunen.

Siksi kulta lupaan sulle sen:

katsokaan en enää halkoon

enkä mene koskaan Alkoon

mulle vishy, sulle tuoppi keskiolutta!